sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Tutustu tekniikkaan kokemalla ja tekemällä yhteenvetoa

Tutustu tekniikkaan kokemalla ja tekemällä
Mikä oli viikon ehdoton kohokohta? Yksitoista innokasta lukiolaista päätti viikkonsa hyvin mielin, uutta oppineina ja kokeneina. Yhteisessä loppuyhteenvedossa kohokohdiksi nousivat:
3D-tulostus, tiistain rastirata, mallinnus sekä ylipäätään ryhmäprojektit. Viikon aikana ryhmätehtävät pitivät sisällään myös kilpailuja, mikä koettiin erittäin hyväksi, vaikka toisten voitto on toisten tappio. Haasteita ja kilpailuja saa olla!



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tutustu tekniikkaan kokemalla ja tekemällä -viikon lopetus

Tutustu tekniikkaan kokemalla ja tekemällä -viikon viimeinen päivä vietettiin Hämeenlinnan Visamäen Ohutlevykeskuksessa
Kiersimme ryhmittäin erilaisilla toiminnallisilla rastipisteillä. Päivän aikana saimme kokeilla trukilla ajoa, hitsaamista ja teollisuusnosturin ohjaamista. Lisäksi kukin ryhmä rakensi metallista sellaisen rakenteen, jonka tavoitteena oli kestää mahdollisimman paljon painoa. 



Trukilla ajoa



Ryhmien hitsausjälkiä


















Teollisuusnosturin ohjaamista




Valmiit metallipalkit testien jälkeisessä kunnossa


Ryhmät työntouhussa




Päivän päätteeksi pidimme lyhyen loppuyhteenvedon viikon tapahtumista ja tekemisistä.  


Viimeinen päivä

Viimeisenä päivänä työstimme vielä kouluruokakampanjaa. Teimme postereita ja joimme päättökahvit. Mietimme myös lupaukset, joiden mukaan toimisimme resurssiviisaasti. Meidän lupauksemme on vähentää moottoriajoneuvojen käyttöä ja lisätä julkisten kulkuneuvojen käyttöä.
❤Eve ja Pihla❤

Iloisin mielin kotia kohti!


Tänään valitettavasti kurssimme päättyy. Viikon aikana opimme paljon Aulangon historiasta, resursseista, kouluruoasta ja energiasta. Teimme viikon päätteeksi lupaukset itsellemme siitä, miten parannamme omalta osaltamme maailmaa.

Lupaus 1: Syön enemmän kasvisruokaa ja vähennän hävikkiä.
Lupaus 2: Arvostan enemmän kouluruokaa.
Lupaus 3: Ajan vähemmän autolla.
Lupaus 4: Lupaan ostaa kestävästi ja eettisesti valmistettuja vaatteita aina kun on mahdollista.
Lupaus 5: Tulen vähentämään lautashävikkiä.




Viikon lopetus

Aamupäivällä jatkoimme postereiden tekemistä hävikin vähentämisestä. Pääsin taas käyttämään piirtopöytää, jolla tekemine sujuikin jo helpommin. Suuntasin posterin tällä kertaa alakoululaisille ja mielestäni siitä tuli ihan kiva :D

Meitä kehotettiin tekemään jokin lupaus liittyen resurssiviisauteen. Itse lupaan vähentää liharuuan syöntiä, joka on ollut jo hetken käynnissä, sekä ehdotan kotiväelle jätteiden parempaa lajittelujärjestelmää.

Viikko on ollut oikein mukava ja jännittävää on ollut, että ideamme tulevat, ainakin osa, oikeasti käyttöön. Haikeilla, mutta hyvillä mielin lähden kesäloman viettoon! ;)

Siina

torstai 9. kesäkuuta 2016

Neljäs päivä

Torstaina aloitimme aamun Visamäen kampuksella sijaitsevassa Ohutlevykeskuksessa.






Aluksi pääsimme tutustumaan materiaalien saastetestaukseen, jossa materiaaleja altistettiin rikkidioksidille useita päiviä. Laskimme rikkidioksidin muodostumiseen johtavan reaktioyhtälön, kun tiesimme reaktion lähtöaineet.


Kuvia huoneesta, jossa tehtiin rikkidioksiditestauksia




Reaktioyhtälön laskeminen


Tutustuimme sen jälkeen metallien jännitesarjaan, jota käytimme apuna järjestäessämme metalleja jalousjärjestykseen. Järjestäminen perustui omiin mittauksiimme metallien hapetus-pelkistys-reaktiosta. Opimme myös monia muita metallien hapettumiseen vaikuttavia tekijöitä.

Keskeneräiset mittaukset




Iltapäivällä käsittelimme yleisesti materiaaleihin ulkona vaikuttavia tekijöitä. Tutustuimme esimerkiksi ulkona olevaan testausalueeseen, jossa oli monia materiaalinäytteitä.Sen lisäksi katselimme dokumentin maailman vahvimmista aineista, sekä kuuntelimme mielenkiintoisen esitelmän teräksestä.




Katsomamme dokumentti


Erään ryhmän pohdintoja materiaaleihin ulkona vaikuttavista tekijöistä



Materiaalien testausalue

Laite, joka simuloi sääilmiöitä, kuten sadetta






Erilaisia testattuja materiaaleja




Kouluruokailu-kampanja

Tänään työstimme Tekmen kouluruokailu-kampanjaa. Kävimme kuvaamassa Amican ruokapalvelun toimintaa. Opettelimme myös käyttämään kuvanmuokkausohjelmaa.